Looks like you are visiting artek.fi from Finland. If you like, switch to another website version.

Artek ja metsä

Artekin ja metsän liitolla on yhtä pitkä historia kuin yrityksellä itsellään. Toimenpiteitä suhteen tulevaisuuden turvaamiseksi tehdään nyt, jotta metsän antimista pääsevät nauttimaan myös tulevat sukupolvet.

Metsä on erittäin tärkeä Artekille. 

Kaikki Aalto-huonekalut valmistetaan edelleen Suomessa, ja niissä käytetään 50–80-vuotiaista kotimaisista koivuista saatavaa puutavaraa. On mahdollista, että tänään kaadetut puut olivat taimia Aino ja Alvar Aallon työskennellessä yhdessä Artekin alkutaipaleella. Samaan aikaan nyt versoavat koivun taimet muuttuvat Artekin tuotteiksi vasta tämän vuosisadan lopulla.

Hitaasti kasvavien luonnonmateriaalien käyttö tuo mukanaan suuren vastuun. Siksi Artek valmistaa tuotteita, jotka pysyvät käytössä vähintään yhtä kauan kuin puut ovat kasvaneet metsässä. 

Kestävä muotoilu edellyttää kuitenkin kestävää metsää – ja Suomen metsä on muuttumassa. Artekin valmistuksessaan käyttämä korkealaatuinen koivupuu kasvaa vain terveissä sekametsissä, joita perinteiset metsänhoitokäytännöt Suomessa, pääasiassa avohakkuut, ovat muuttamassa yhä harvinaisemmiksi.

Artek alkoi tarkastella asemaansa muuttuvan metsän suhteen vuonna 2020, kun yritys aloitti tutkimukseen perustuvan pitkäaikaisen yhteistyön muotoilustudio Formafantasman kanssa. Tämä jatkuva vuoropuhelu tuo uusia näkökulmia Artekin ympäristöagendaan ja panee alulle yhteisiä kehitys- ja tuotesuunnitteluprojekteja.

Straegisessa yhteistyössä Formafantasman kanssa Artek toteutti laajan sisäisen ja ulkoisen tutkimuksen, joka luotasi suomalaisista metsänhoitokäytännöistä, toimitusketjurakenteisiin sekä puunhankinnan ympäristöllisiin, kulttuurisiin ja taloudellisiin vaikutuksiin.

Tämä pitkäjänteinen tutkimusprosessi auttoi hahmottamaan nykyisten metsänhoitokäytäntöjen pitkän aikavälin seuraukset ja syvensi ymmärrystä monimuotoisuuden, materiaalin laadun ja sukupolvien välisen vastuun suhteesta. Tutkimuksen tuloksena Artekille tuli selkeämmäksi, millaisia kysymyksiä sen oli esitettävä itselleen. Tämän ajattelutavan muutoksen seurauksena Artek päätti laajentaa vastuun tuotteiden elinkaaresta myös metsänhoidon alueelle.

Andrea Trimarchi ja Simone Farresin

Artek päätti ostaa omaa sekametsää, jossa kasvaa sopiva osuus koivua. Metsäalue ostettiin vuoden 2025 lopulla, ja sitä hoidetaan jatkuvan kasvatuksen menetelmällä (CCF), joka on ympäristöystävällinen tapa puunkorjuuseen. 

Jatkuvassa kasvatuksessa puita kaadetaan valikoidusti. Kun säästettäviä puita ja myös lahopuita jätetään metsään enemmän, voidaan varmistaa, että luonnon monimuotoisuus säilyy tehokkaammin kuin jaksollisessa metsänhoidossa. Valikoivalla hakkuulla syntyvät vaihtelevat pienet aukeat tarjoavat ihanteelliset olosuhteet koivun luonnolliselle itämiselle varjoa sietävien puiden rinnalla, mikä lisää lajien monimuotoisuutta ilman istutustarvetta.

Kuvaaja Mikko Ryhänen

Rauduskoivut edustavat vain pientä osaa (4 %) Suomen metsistä. Artekin tuotteisiin tarvittavaa erityislaatuista puutavaraa kasvaa vain sekametsissä, joissa pioneerilaji koivu itää itsestään ja kasvaa suorana ja korkeana valoa etsien. Jaksollinen metsätalous on Suomessa vallitseva metsänhoitomenetelmä, jossa metsää hakataan ja istutetaan uudelleen luonnollisen uudistumisen sijaan. Jaksollinen metsätalous ei takaa Artekin kalusteiden valmistukseen käytettävälle korkealaatuiselle koivupuulle suosiollisia kasvuolosuhteita, ja jos sitä jatketaan, saatavilla oleva tarjonta vähenee tasaisesti.

Artekin omassa metsässä taataan olosuhteet, joissa korkealaatuinen koivu voi kasvaa. Tavoitteena on, että 10 % Artekin vuotuisesta puutarpeesta pystytään tulevaisuudessa kattamaan omista metsistä, joissa ensimmäiset koivut ovat kasvaneet riittävän suuriksi noin vuonna 2055. 

Projektin laajuus ulottuu kuitenkin paljon tätä tavoitetta pidemmälle.

Tällä hetkellä alle 2 % Suomen puutavarasta korjataan jatkuvan kasvatuksen menetelmällä. Artek haluaa osoittaa tämän metsänhoitomenetelmän olevan teknisesti ja taloudellisesti kannattavaa, ja toivoo muiden suomalaisten metsänomistajien liittyvän mukaan.