Looks like you are visiting artek.fi from Finland. If you like, switch to another website version.

Vinkkejä kodin valaistukseen

Viisi käytännöllistä vinkkiä kodin eri tilojen tunnelman luomiseen valon avulla

Katso kotisi tiloja tarkalla silmällä. Joillakin alueilla on tarpeeksi valoa, mutta miellyttävätkö tunnelma ja valon laatu sinua? Saisiko ylimääräisen tilan paremmin käyttöön tai pimeään käytävään mukavan lukunurkkauksen?

Muista myös, että tietyissä tiloissa voidaan tehdä monia eri asioita. Päivän aikana keittiön työtaso voi toimia ensin aamiaispöytänä, sitten työpöytänä ja myöhemmin ruoanlaiton, läksyjen tai seurustelun keskipisteenä.

Pendant Light Kori with Dune Shade white on 2 6700824

Ota huomioon tilan mittasuhteet, kun suunnittelet valaistusta. Jos tilassa on matala katto, kannattaa yhdistellä katto-, seinä- ja lattiavalaisimia pelkkien kattovalaisinten sijasta. Jos tilassa on korkea katto, tilan rakennetta voi vahvistaa ja ”ankkuroida” ripustettavilla valaisimilla.

Vyöhykkeet

Valaistuksella voi jakaa ison tilan pienempiin kokonaisuuksiin. Erilaiset ja eritunnelmaiset vyöhykkeet rikastavat ja tuovat vaihtelua tilaan ja koko kotiin. Tilan keskelle sijoitettu valosaareke kiinnittää katseen ja tiivistää tilaa. Tilasta saa avaramman tuntuisen, kun valaisimet sijoitellaan eri puolille tilaa.

Floor-Light-A808-white-Tea-Trolley-900_2-1849456

Ripustuskorkeudet

Tilan koko kapasiteetin elävöittämiseksi valaisimet kannattaa sijoittaa ja ripustaa eri korkeuksille. Sijoittaessasi valaisimia ota huomioon esimerkiksi ikkunalautojen ja -karmien, ovien, kalusteiden ja muiden rakenteellisten elementtien korkeus, jottei lopullinen valaistus häiritse niiden ilmettä ja käyttöä. Ota huomioon myös näkymät huoneen päästä päähän ja huoneesta toiseen.

Pendant_light_AMA500_On_2-5576660

Sijoittelu

Valaisimia sijoittaessa kannattaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Suuren tilan tai pinnan valaisemiseksi voi ripustaa useita valaisimia riviin tai rinnakkain. Valaisinryhmä taas voi tuoda tilaan veistoksellisuutta ja persoonallisuutta, sekä rakenteen että identiteetin.

Floor_light_A811_On-5577043

Leikittele varjoilla

Varjoilla voi lisätä tilaan dramatiikkaa. Valon heijastuminen ikkunan kautta voi luoda pinnalle kauniin täplikkään kuvion. Jos valaisimia on liian vähän ja varsinkin jos valoa tulee vain yhdestä suunnasta, varjoilla voi olla ankeuttava vaikutus ja tila tuntua ahtaalta ja elottomalta. Kannattaa yrittää luoda tilaan eloisaa valon ja varjon leikkiä kohdistamalla valaisimet niin, että valoa tulee eri suunnista ja korkeuksista.

Lighting-Guide-Control-reflections

Hallitut heijastukset

Huolellisesti toteutettuina ja hoidettuina kiiltävät pinnat kaunistavat tilaa. Usein kiiltävä pöydänpinta tai vaikkapa keittiön marmoritaso kuitenkin häikäisee häiritsevästi. Tällaisessa tapauksessa kannattaa asentaa pehmeää hajautettua valoa antava valaisin tai vaihtaa valaisimeen peilipintainen hehkulamppu. Mattapintaiset seinät heijastavat valoa pehmeämmin ja tasaisemmin kuin kiiltäviksi käsitellyt.

Lighting-Guide-Halo-Effect

Sädekehävaikutus

Joidenkin Artekin valaisimien varjostimen reunus on rei’itetty tai niissä on rei’itetty rengas. Tällaisia ovat esimerkiksi A330S ”Kultakello” ja A110 ”Käsikranaatti”. Nämä valaisimet on suunniteltu hajauttamaan valoa ja estämään häikäisy luoden kauniin valokehän eli ”sädekehän” valaisimen ympärille. Hienostunut valon ja varjon leikki onnistuu, kun valaisimessa käytetään kirkaslasista polttimoa. Matta- tai maitolasinen polttimo tuottaa miellyttävän pehmeän valon mutta ei riitä heijastamaan varjoja rei’itetyn reunuksen läpi.

Tarkoituksenmukainen valo

Useimmat valaisimet on suunniteltu johonkin tiettyyn tarkoitukseen: yleisvalaisimet antavat valoa tasaisesti koko tilaan, kun taas kohdevalaisimet valaiset tietyn esineen tai alueen, jota halutaan korostaa. Työvalaisimet ovat optimoitu lukemista tai työskentelyä varten.

Pendant_light_A201_Domus_Lounge_Chair_photo_Mikko_Ryhanen-3192767

Valon vuorovaikutus

Valaisimia valittaessa on ulkoisen ilmeen lisäksi tärkeää ottaa huomioon niiden valaistusominaisuudet. Tapa, jolla valaisin antaa valoa tilaan ja pinnoille, vaikuttaa usein sisustukseen enemmän kuin valaisimen ulkonäkö.

Monet Artekin valaisimista on suunniteltu suoran, epäsuoran ja hajautetun valon vuorovaikutuksen synnyttämiseksi. Sivuvalo siivilöityy yleensä kauniisti rei’itetyn teräsrenkaan tai läpikuultavan materiaalin läpi häikäisyn välttämiseksi. Tasainen suora valo taas jakautuu tilaan toiminnallisten pintojen kautta, tai sen voi kohdistaa korostettaviin esineisiin. Monien Artek-valaisinten yläosan kautta säteilee paljon pehmeää, tilan tunnelmaa parantavaa valoa.

Floor_Light_A810_Angel_Wing_Domus_Chair_Aalto_Table_Round_Walnut_Stain_1-2378186

Kokeile valonlähteitä

Kokeile erilaisia valonlähteitä, jotta löydät valaistukseen tarkoitusta tai tehtävää palvelevan ihanteellisen intensiteetin ja lämpötilan. Markkinoilla on hämmentävän paljon erilaisia polttimoita, joten niitä valitessa kannattaa aina ottaa huomioon kodin olennaisimmat materiaalit. Jos kodissasi on enimmäkseen lämpimiä sävyjä ja luonnonmateriaaleja, kannattaa valita lämmintä ja pehmeää valoa antavat polttimot. Jos asunnossa on viileitä sävyjä ja materiaaleja, valitse kirkasta ja viileää valoa heijastavat polttimot. Suosittelemme useimpiin valaisimiin mattapintaisia LED-polttimoita. Ne antavat pehmeää valoa, joka ei häikäise.

Yhdenmukainen lämpötila

Joskus voi olla hyvä vaihdella valon intensiteettiä ja luonnetta (suora tai epäsuora) rajatussa tilassa. Valon lämpötila kannattaa kuitenkin yleensä pitää yhdenmukaisena ja käyttää vain samanlämpöisiä polttimoita harmonisen tunnelman luomiseksi. Jos samassa tilassa on sekä lämmintä, neutraalia että viileää valoa, tilan tunnelma voi olla riitasointuinen eikä siellä ole helppoa rentoutua.

Valon hallinta

Himmennys auttaa hallitsemaan tilan ilmettä, olipa kyseessä tiettyyn tehtävään tai yleiseen tunnelmaan tähtäävä valaistus. Remontoinnin yhteydessä kannattaa harkita himmentimien asentamista. Tärkeimpiin kohtiin tilaa voi asentaa seinäkytkimillä ohjattavia pistorasioita. Tämä helpottaa ja rutinoittaa valojen käyttöä, jos pistorasioihin on kytketty useita kohdevalaisimia.

Artekin valaisimet parhaimmillaan

Mitä tulee huomioida, kun valitset valaisimia kodin eri tiloihin?

Ruokailuryhmä

Yksi valaisin

Kun valitset ruokapöydän yläpuolelle ripustettavaa valaisinta, ota huomioon pöydän käyttötarkoitus. Jos pöytää käytetään ensisijaisesti ruokailuun, valitse valaisin, josta kohdistuu pehmeää ja tunnelmallista valoa pöydän pintaan. Käytetäänkö ruokapöytää myös työpöytänä? Jos käytetään, valaisimen tulisi tuottaa myös runsaasti melko kirkasta valoa pöytätason koko leveydeltä.

Pendant_light_AMA500_On_2-5576660

Klikkaa tutustumaan

  • Jos ruokapöytä on melko pieni, ripusta yksi valaisin keskelle pöydän yläpuolelle.
  • Nyrkkisääntönä voi pitää, että valaisimen tulee olla halkaisijaltaan vähintään 25–30 cm ruokapöytää pienempi.
  • Ota huomioon pöydän materiaali ja valitse tarvittaessa häikäisyä ehkäisevät valaisin ja polttimo.

Valaisinryhmän koostaminen

Pöydän koosta ja muodosta riippuen useamman riippuvalaisimen ryhmä voi olla toimivin ratkaisu. Suuren ruokapöydän ylle sopii usein vähintään kolmesta samalle korkeudelle ripustetusta valaisimesta muodostettu ryhmä.

Pendant_light_A440_On_2-5572579

Klikkaa tutustumaan

  • Valaisinten määrä ja sijoittelu valitaan pöydän koon ja lisäksi valon hajautumisen mukaan. Valaisinryhmä asennetaan niin, että valaisinten väliin jää noin puolitoista kertaa varjostimen leveys.
  • Lampun polttimon sijainti määrittää ripustuskorkeuden. Nyrkkisääntönä voi pitää, että valaisimen alareunan tulisi olla noin 50 cm pöytätason yläpuolella.

Keittiönpöytä

Oikeanlainen valaisin keittiönpöydän päällä lisää tilan käyttömahdollisuuksia. Kun valo jakautuu tasaisesti, keittiönpöytä voi toimia kotitoimistona tai lasten läksypöytänä.

Pendant_light_JL341_On-5576761

Klikkaa tutustumaan

  • Ripusta valaisin noin 50–55 cm pöytätason yläpuolelle. Asenna valaisin hieman korkeammalle, jos olet pitkä ihminen, ja vähennä tarvittaessa häikäisyä peilipolttimolla tai valaisimella, joka antaa valoa suodattimen läpi.
  • Muista ottaa huomioon pöydän leveys, jotta et lyö päätäsi varjostimeen, kun nouset pöydästä.

Keittiön työtaso

Keittiössä on usein huono tunnelmavalaistus, koska työvalot on asennettu esimerkiksi kaapiston alle. Keittiön valaistuksen kohentamiseen on monia vaihtoehtoja.

Wall_light_A330S_On_1-5577108

Klikkaa tutustumaan

  • Kovavaloisten loisteputkien sijasta saat aikaan hyvän valonjaon keittiön tasoille asentamalla useita seinävalaisimia sopiviin paikkoihin.
  • Ripustuskorkeus on yleensä noin 90 cm työtason yläpuolella. Pitkän ihmisen kannattaa ripustaa valaisimet vielä 10–20 cm ylemmäs, jotta niiden ali näkee. Osittain peilipinnalla peitetty polttimo estää häikäisyn, jos tilassa toimii myös lyhyempiä henkilöitä.

Olohuone

Onko lempilukupaikkasi olohuoneessa? Voit tehdä siitä entistä mukavamman sijoittamalla sen viereen kauniin valaisimen, joka sopii olohuoneen pintamateriaaleihin ja tekstiileihin. Näin luot huoneeseen uuden valaistustason, joka parantaa huoneen tunnelmaa.

Floor_light_A811_On-5577043

Klikkaa tutustumaan

  • Lattiavalaisin, jota on helppo säätää nojatuolista, voi olla helpoin ratkaisu mukavaan lukunurkkaukseen.
  • Valitse riittävän kirkas polttimo, jotta silmät eivät rasitu lukiessa, mutta jonka valo on niin pehmeää, ettei se häikäise. Sopiva kirkkaus on yleensä 400–500 lm, mutta ota aina huomioon tilan ominaisuudet.

Makuuhuone

Sisustukseen sopivat ripustettavat valaisimet sängyn kumminkin puolin rauhoittavat ja harmonisoivat makuuhuoneen tunnelman tehokkaasti.

Pendant_light_A330S_Goldenbell_On_2-5576803

Klikkaa tutustumaan

  • Napsauta lukuvalo päälle, ennen kuin sytytät yleisvalon, jotta silmä tottuu valoon asteittain. Lukuvalo rentouttaa yleisvaloa paremmin ennen nukahtamista. Muista kuitenkin valita poltin, joka on riittävän kirkas lukemiseen.
  • Keskitä ripustettava valaisin yöpöydän mukaan ja ripusta se noin 40–50 cm patjan tason yläpuolelle, jotta näet hyvin lukea sängyssä.

Kotitoimisto

Yhä useampi meistä on havainnut, että kotona voi tehdä töitä muuallakin kuin erillisessä työhuoneessa. Tarkoitukseen sopii niin sohva, nojatuoli kuin ruokapöytäkin sen mukaan, millainen työtehtävä on kyseessä. Työskentelipä missä kohtaa kotia hyvänsä, sopiva valaistus on ehdoton edellytys työn sujumiselle.

Pendant_light_A110_On-5577074

Klikkaa tutustumaan

  • Valitse valaisin ja polttimo, jotka antavat riittävästi valoa valitsemaasi kohteeseen ja helpottavat siten keskittymistä tehtävään.
  • Säädä valo niin, ettei sen varjo laskeudu kohteen päälle.

Eteinen

Jos sisäänkäynti asuntoon on tilava, sitä voi korostaa näyttävällä ripustettavalla tai kattovalaisimella, jota ilman tila voi jäädä tulijalta huomaamatta.

Ceiling_light_A622_On-5576794

Klikkaa tutustumaan

  • Jos huonekorkeus on alle 260 cm, ripustettava valaisin ei ole hyvä vaihtoehto. Matalaan tilaan sopii paremmin katto- tai seinävalaisin, joka ei verota huonekorkeutta. Sisäänkäynti yhdistyy kauniisti käytävään ja valon ja tilan tuntu kohenee, kun kumpaankin tilaan valitaan yhtenäiset valaisimet.

Kohdevalaisimet

Sivupöydät

Sivupöytä tai lipasto sijaitsee usein istuin- tai ruokailuryhmän vieressä, missä se toimii alustana taide- ja koriste-esineille tai kasveille.

Pendant_light_A201_On_2-5572527

Klikkaa tutustumaan

  • Seinä- tai kattovalaisimen voi kohdistaa valaisemaan koko sivupöytää tai vain yksittäistä esinettä tason päällä.
  • Jätä riittävästi etäisyyttä valaisimen ja pinnan, varsinkin seinäpinnan, väliin, jottei sen valo muodosta pintaan jyrkkää keilaa.

Istuimet

Olohuoneen istuinryhmä on yleensä rento paikka, missä halutaan oleskella mukavasti. Sohvapöydän yläpuolelle ripustettava valaisin auttaa luomaan lempeän ja mukavan tunnelman.

Pendant_light_A338_On-5577026

Klikkaa tutustumaan

  • Ripusta valaisin riittävän matalalle, jottei se häikäise, mutta niin korkealle, jottei se peitä näkymää tärkeisiin kohteisiin, kuten televisioon, takkaan tai taideteokseen.
  • Jos ripustettava valaisin keskellä istuinryhmää toimii näköesteenä, valaisimen voi ripustaa muualle, esimerkiksi matalan pöydän päälle sohvan viereen.

Seinät

Olohuoneen koon mukaan hyvä vaihtoehto voi olla asentaa useita samanlaisia seinävalaisimia tyhjiin kohtiin. Seinävaloilla voi luoda huoneeseen mukavaa ja lämmintä tunnelmaa.

Wall_light_A910_On-5572539

Klikkaa tutustumaan

  • Harkitse tarkoin parhaiten toimivat kohdat, ennen kuin asennat seinävalaisimet. Yleensä seinävalaisin on paras sijoittaa sileälle pinnalle, jolla on mahdollisimman vähän katkaisimia tai muuta tekniikkaa, jotta valo heijastuu tasaisesti eikä synny häiritseviä varjoja.
  • Älä sijoita seinävalaisinta liian lähelle toista esinettä, kuten televisiota tai ovenkarmia.
  • Jos tilassa on normaali huonekorkeus (noin 260 cm), sijoita seinävalaisimet noin 180 cm:n korkeudelle lattiasta. Jos tila on hyvin korkea, sijoita valaisimet suhteessa korkeammalle, muttei kuitenkaan ovenkarmeja korkeammalle.